Esittely

Olen 54-vuotias Mikkeliläinen. Asun Lähemäellä omakotitalossa pienen perhoskoirani kanssa. Olen kolmen lapsen äiti ja lapseni ovat muuttaneet jo opintojen perässä maailmalle. Työskentelen ammattiliitto JHL:n  palveluksessa projektityöntekijänä järjestöyksikössä. 

Toimin monessa yhdistyksessä ja näistä saan voimavaraa ja tukea jaksamiseen elämässäni. Ihmisten tapaaminen ja kohtaaminen yhdistyvät työssäni ja vapaa-ajallani. Heistä saan iloa ja voimaa!

Olen ahkera, sitoutunut, toisia kunnioittava ja yhteistyökykyinen. Omaan myös hyvät neuvottelutaidot.

Toimin oman puolueosastoni Mikkelin Demarit ry. puheenjohtajana. SDP:n luottamustoimia minulla on SDP:n Kaakkois-Suomen naispiirin hallituksessa varapuheenjohtajana. Olen SDP Mikkelin kunnallisjärjestön sihteeri. Puoluekokousedustajana olen ollut Seinäjoella 2017 ja Tampereella 2020.  Syksyllä 2023 olen menossa Jyväskylään puoluekokoukseen. Siellä onkin sitten edessä puheenjohtajan valinta. Demarinaisten liittokokous edustajana olin Marraskuussa 2021 pidetyssä liittokokouksessa, siellä minut valittiin Demarinaisten liittohallitukseen varajäseneksi.

Luottamustoimia minulla on tällä hetkellä Sodan- ja Rauhan keskuksen Muistin säätiön hallintoneuvoston jäsenyys, Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymän hallituksen jäsenyys ja Etelä-Savon maakuntahallituksen varajäsenyys. Olen Etelä-Savon hyvinvointialueen palvelu- ja tulevaisuus lautakunnan varajäsen. Olen myös Mikkelin Työväennäyttämöpäivien hallituksen jäsen.

Sak:n Mikkelin seudun paikallisjärjestössä olen taloudenhoitajana ja sihteerinä. Sak:n tapahtumat ovatkin vieneet minua ympäri Suomea, sekä naapurimaahan Ruotsiinkin asti.

Seurakunnan toiminta on minulle aina ollut läheistä, olen ollut nuorenpana tyttökerhon ohjaajanakin. Nykyisin olen Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkovaltuuston jäsen ja kirkkoneuvoston varajäsen. Kristilliset arvot ovat minulle erittäin tärkeät ja läheiset.

Tähän esittelyyni, lisään loppuun Miina Sillanpään tekstin.

Se kuvaa sitä miksi toimin politiikassa, järjestötoiminnassa ja myöskin nykyisessä työssäni.

"Jokaisella ihmisellä on elämässään oikeus hyvinvointiin, inhimillisiin työoloihin ja ihmisyyden kunnioittamiseen."